lauantai 10. syyskuuta 2011

2. kierroksen tapahtumia

Toisella kierroksen peleistä silmään pistää ensimmäisenä Jablonickyn hallittu esitys Hallenbergia vastaan. Kuningas-Intialainen kulki slovakialaisen hallussa pitkät pätkät, kunnes Hallenberg kehitteli vastapeliä f-linjalla. Peli muuttui hetkellisesti taktiseksi sopaksi, josta Hallenberg näytti selviävän jotenkuten ehjin nahoin ulos, kunnes yritys finalisoida kehitys törmäsi seinään:



Tässä Hallenberg pelasi 25.. Lf5 ja Jablonicky vastasi siirtämällä 26. Db2. Valkean patteristo sojottaa nyt tuskallisesti mustan kuningasta kohti. Heikko nappula e5 on siinä vain tiellä. Ja sotilas f4:ssä roikkuu... Enteilee pahaa. Hetkeä myöhemmin Jablonicky missasi pari suoraa voittosiirtoakin, mutta ei toki kadottanut etuaan mihinkään. Hallenberg luovutti siirrossa 41.

Fraserin ja Hurmeen jo varhain teoriasta sivupoluille eksyneessä kohtaamisessa Hurme toi jo keskipelissä kuninkaansa uskaliaasti keskelle lautaa yrittäen sitä kautta paeta kuningassivustalle, jossa sillä olisi ollut hieman turvallisemmat oltavat. Fraser shakitteli kuitenkin kuninkaan takaisin keskelle, missä se kohtasi ikävän taktisen lopun. Hurme hävisi seikkailussa kuningattarensa, mutta vaikutti ulkoisesti siltä kuin laudalla ei olisi tapahtunut mitään ihmeellisempää. Bluffia kenties? ;) 1-0 Fraserille.

Ykköspöydällä nähtiin heittelehtivä peli. Espanjalainen kesti vain 23 siirtoa, mutta oli sitäkin jännittävämpi. Jarilla oli tällä kertaa onnea! Mustan siirrettyä 19.. Txd4 saavuttiin seuraavaan asemaan:



Hiarcs ehdottaa siirtoa 20. h3, joka pitää aseman laskennallisesti tasaisena. Miksi mustan daami on siirrettävä pois g4:sta ennen kuin mennään omalla c6:een? Miksei voi mennä suoraan c6:een kuten Järvenpää teki? Siksi että daami suojelee lähettiä c8:ssa. Jos mennään suoraan c6:een niin musta voi tehdä puolustussiirron Ta7, mikä varmistaa mustan reilun edun. 20. Dc6 Ta7! ja nyt tuskin on parempaa kuin 21. Rxd4, eikös? 21.. Lxd4 ja mustan asema on erittäin lupaava. Tähän näkemykseen tietokone pääsee nopeasti, mutta ihmiselle taktiikan ratkominen on vaikeampaa. Sinänsä ei mitään kummallista ollut siinä, että Lehto teki Ta7:n sijasta siirron 20.. Tb8 (kukapa ei olisi tehnyt?), joka sallii suoran 21. Dxc7... jota Järvenpää ei tehnyt! Heh! Jari löi ratsulla tornin 21. Rxd4 mihin vastauksena 21.. Lxd4 olisi siirtänyt edun vuorostaan mustalle. Mutta sitten näimmekin seuraavan erheen! Lehto siirsi 21... Dxd4?, joka häviää heittämällä heti: 22. Te8+ Rf8 23. Dxc7 (vihdoin!) ja nyt Lehto luovutti. Laudalla on liikaa uhkauksia.

B-ryhmän kärjessä kahden kierroksen jälkeen ovat täysillä pisteillä kakkossijoitettu Thomas Sandvik ja ykkössijoitettu Heikki Syvälahti. Kolmoskierroksella nähdään jännittävä peli näiden kahden välillä.

C-ryhmässä täysissä pisteissä ovat kahden kierroksen jälkeen Martti Laitinen ja Heikki Veijola.

Ei kommentteja: